JÄSENET
Helsingin Nuorkauppakamarin jäsenet ja koejäsenet ovat 18-40 -vuotiaita pääkaupunkiseudulla työskenteleviä ja/tai asuvia nuoria aikuisia. Jäseniä ja koejäseniä yhdistää oma-aloitteisuus, kehittymishalu sekä avoimuus ja rentous. Taustaltaan nuorkauppakamarilaiset ovat pääsääntöisesti korkeakoulutettuja, jotka työskentelevät esi- ja toimihenkilötehtävissä, asiantuntijoina sekä yrittäjinä.
Koejäsen on nuorkauppakamariin ja sen toimintaan tutustuva henkilö. Helsingin Nuorkauppakamarin koejäseneksi voivat hakea yli 18-vuotiaat pääkaupunkiseudulla asuvat tai työssäkäyvät.
Jäsenet ja koejäsenet voivat osallistua Helsingin Nuorkauppakamarin lisäksi alueelliseen, kansalliseen ja kansainväliseen toimintaan sekä usein myös muiden paikallisten nuorkauppakamareiden tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Koejäsenen ja jäsenen velvollisuudet on kerrottu säännöissä.
Senaattori on ansioitunut yli 40-vuotias entinen jäsen, kamarin, kansainvälisen ja kansallisen senaatin ainaisjäsen. Kamarissa hänellä on lähes samat oikeudet kuin jäsenellä – pois lukien äänioikeus kamarin virallisissa kokouksissa eikä hänellä ole jäsenmaksuvelvoitetta kamarille. Senaattorin arvon myöntää hakemuksesta JCI:n puheenjohtaja.
Kunniajäsen on yhdistyksen ainaisjäsen ja käytännössä hänellä on samat oikeudet kuin varsinaisella jäsenellä – pois lukien äänioikeus kamarin virallisissa kokoukissa eikä hänellä ole jäsenmaksuvelvoitetta kamarille ja hänen toimintansa on rajoitettu kamaritasolle.